SM-Gospelin historiaHistoria SM-Gospel-kisoilla on pitkä historia: 7.5.2005 käytiin Keuruun koulukeskuksessa jo kymmenennet gospelin suomenmestaruuskisat. Ensimmäinen kilpailu pidettiin keväällä 1996 Tavastia klubilla Helsingissä. Vuosien mittaan kilpailujen pitopaikka on muuttunut Helsingistä Huittisten kautta Mäntsälään. Vasta vuonna 2007 yhdistys rekisteröity yhdistysrekisteriin nimellä SM-gospelyhdistys ry. Tarkoitus on tehdä tapahtumasta järjestelmällisempi ja saavuttaa luottamusta yhteistyökumppaneissa. Etsimme jatkuvasti kumppaneita sekä liike-elämästä, kunnalliselta puolelta että myös yksityisiä tukijoita. Yhdistys on voittoa tavoittelematon (tässä pyrkimyksessämme olemme onnistuneet hyvin:) ja kaikki toiminnalla mahdollisesti saadut rahat käytetään gospelmusiikin edistämiseen, joista ylivoimaisesti tärkeimpänä, muttei välttämättä ainoana tapahtumana pidämme gospelin vuosittaisia suomenmestaruuskisoja. Kilpailun tavoite on edelleenkin sama: tehdä gospelmusiikkia tunnetuksi ja antaa tälle musiikkityylille sille kuuluva arvo. Gospelin SM-kisat ovat olleet kymmenille bändeille ponnahduslauta laajempaan tietoisuuteen ja näin myös ilosanomaa on viety eteenpäin. Vaikka gospelkisoja on vuosien mittaan ollut erilaisia ja erinimisiä, on Gospelin SM-kisat kuitenkin se arvostetuin ja voittoarvoltaan halutuin. Tällä sivulla esitämme SM-gospelkisan parhaat palat vuodesta 2005 lähtien.Vuoden 2007 SM-gospel Vuoden 2006 SM-gospel Vuoden 2005 SM-gospel
|
|